Ihmisistä, jotka elävät ilon kautta

Tiedätkö ne ihmiset, joiden tapa elää ja olla olemassa saavat toivomaan, että saisit muuttua heiksi?

Vähintään toivot, että voisit varastaa ja vangita heidän magiaansa ja viehätysvoimaansa jotenkin ja upottaa sitä omaan olemiseesi.

Been there.

Just in case, nyt en tarkoita niitä ihmisiä, joilla on taloudellista omaisuutta vaikka koko maailmalle jaettavaksi tai heitä, jotka keräävät somessa eniten tykkäyksiä, koska he ovat kauniita, omaavat täydelliset vartalot ja tuhat saavutusta.

Puhun ihmisistä, joiden olemuksessa ja tavassa kohdata elämä on jotain ihan uskomattoman puoleensa vetävää.

Heidän seuraansa kaipaa ja odottaa ja kun sen aika koittaa, siinä lepää.

He vaikuttavat keksineen sen jonkin, jota muut etsimällä etsivät.

Se jokin on ilo.

Olen onnekas sillä pari sellaista kuuluu ystäväpiiriini.

Tiedän, olen rikkaampi kuin yksikään miljonääri.

Näissä ihmisissä on muuten jotain yhteistä.

Jotain sellaista, jolla he houkuttelevat ilon luokseen.

Ensinnäkin he ovat aivan yhtä virheellisiä kuin me kaikki muutkin, mutta he elävät harmoniassa virheidensä kanssa.

Kenties juuri siksi heillä ei ole jatkuvaa tarvetta parannella itseään ja muita.

Tottakai he toivovat toisinaan olevansa enemmän tai vähemmän sitä ja tuota, mutta suurimmaksi osaksi he viittaavat kintaalla epätäydellisyydelleen.

Toisekseen he ovat myös valtavan hauskoja. He naurattavat ja nauravat elämälle, ihmisille ja itselleen.

Omalle hölmöydelleen ja höperyydelleen ja saavat sinutkin huvittumaan omistasi.

Ehkä kenties näistä syistä johtuen he omaavat taidon olla läsnä tässä hetkessä ja onnistuvat tuomaan toisetkin sinne aivan vaivatta.

He ovat läsnä, joten kaikki heidän seuraansa eksyneetkin (lopulta) ovat (en tiedä oletko huomannut, mutta tarkkailepa tätä seuraavan kerran kun kohtaat tällaisen ihmisen).

Nämä ihmiset ovat yksinkertaisesti plussan puolella (jos nyt voi sanoa, että moni meistä olisi miinuksella).

Heidän patterinsa on täynnä ja siksi he jaksavat olla oikeasti kiinnostuneita muista ihmisistä.

Sinusta, minusta, kaikista.

Erilaisuus ei ole heille jatkuva uhka, ainoastaan mielenkiintoista.

Ja mikä kummallisin oman analyysini lopputulema heistä on ollut: juuri erilaisuuden hyväksyminen vaikuttaa antavan heille luvan olla itsensälaisia.

Tekisi mieleni kutsua näitä ihmisiä valaistuneiksi, sillä siltä heidän seuransa minusta tuntuu.

He siis osaavat olla sopivasti elämäniloisia paskankin keskellä.

Ja hei, kuka nyt ei haluaisi olla ihminen, jonka seurassa viihtyy niin että ajantaju häviää?!

Kysehän ei siis ole siitä etteikö näillä ihmisillä olisi ongelmia, sillä kyllä heillä on.

He eivät vain odota SEN OIKEAN elämän alkamista, vaan pitävät hauskaa myös hankalan ja haastavan elämänvaiheen keskellä.

He hyväksyvät ongelmat, kohtaavat ne, itkevät niiden vuoksi JA kannattelevat iloa niiden rinnalla.

He siis vain pysähtyvät leikkimään ja kohtaavat elämän ilon kautta.

Jos metafora olisi pakko keksiä niin ilo on heille kuin kokoon taitettava nojatuoli, jolle he pysähtyvät istahtamaan, eikä päätepysäkki, joka tulee mahdolliseksi vasta sitten kun saavuttaa tuon ja tuon, kun laihtuu 5 kiloa tai mitä tahansa muuta.

Ei näissä ihmisissä välttämättä ole paljon muuta yhteistä.

Heitä löytyy kaikenlaisista ammateista ja ikäluokista.

Joka tapauksessa heidän salaisuutensa on ilo.

Ilo saapuu heidän mukanaan, sillä he kohtaavat elämän juuri sillä tavalla, että ilo voi tulla piilostaan.

Ja ilohan tulee sellaisten osaksi, jotka osaavat elää ilman jatkuvia päämääriä ja seuraavia etappeja, itsensä parantelua ja kehittämistä.

Ilo siis nousee puhtaasta hyödyttömyydestä.

Paska kuuluu elämään, eikä sitä saa kokonaan koskaan pois vaikka kuinka lapioisi.

Siksi on parasta hyväksyä kurjuus ja kauneus, ja istahtaa alas.

Jos mahdollista, istua tällaisen ihmisen seuraan ja ajan mittaan heidän tapansa olla tarttuu.

Se, jos jokin on hyödyllistä, sillä silloin pääsee paikkaan, jota kaikki yrittävät niin kovasti kaiken aikaa saavuttaa.

Milja From | 28.3.2025